Väli-Amerikka on pitkä kannas, joka yhdistää Pohjois- ja Etelä-Amerikan. Väli-Amerikkaan luetaan yleensä alue, joka jää Meksikon pohjoisrajan (joskus Meksiko jätetään ulkopuolelle) ja Kolumbian luoteisrajan väliin. Maantieteellisesti Väli-Amerikka kuuluu Pohjois-Amerikkaan, vaikka kulttuurisesti alue onkin lähempänä espanjankielistä Etelä-Amerikkaa. Väli-Amerikka on hyvin vuoristoista seutua ja siellä on useita tulivuoria. Tyynenmeren ja Karibianmeren rannikot ovat alavia ja hedelmällisiä ja niitä hallitsevat banaani- ja ananasplantaasit.

Väli-Amerikan ilmasto vaihtelee trooppisesta lauhkeaan. Alavilla mailla lämpötila on korkea (25-35° C) vuoden ympäri, mutta vuoristossa lämpötila pysyttelee 20-25 asteen tuntumassa. Vuoristoketjun itäpuoli saa runsaasti sateita Karibianmereltä puhaltavien pasaatituulten ansiosta. Tyynenmeren rannikko on huomattavasti kuivempaa aluetta; marraskuusta huhtikuuhun on kuiva kausi. Aurinko näyttäytyy lähes päivittäin, myös sadekautena, jolloin sade tulee yleensä lyhyinä, rankkoina kuuroina iltapäivisin ja iltaisin.

Pohjois- ja Etelä-Amerikan eläimistö ja kasvillisuus on levittäytynyt myös Väli-Amerikkaan, jossa on erittäin rikas luonto. Väli-Amerikan maasto vaihtelee Pohjois-Meksikon kuivasta preeriasta Karibianmeren rannikon trooppiseen ja ainavihantaan sademetsään, vuoristosta Tyynenmeren rannikon savanneihin ja hajanaisiin metsiköihin, jotka heräävät eloon sadekaudella ja kuivuvat olemattomiin kuivalla kaudella. Eläimistö on lähes yhtä rikas kuin kasvillisuuskin. Tyypillisiä Väli-Amerikan eläimiä ovat puumat, mölyapinat, vyötiäiset, laiskiaiset, kilpikonnat, leguaanit ja monet käärmeet ja linnut.

Mayojen ja atsteekkien korkeakulttuurit kukoistivat Väli-Amerikan pohjoisosissa, kun taas eteläosissa kulttuurivaikutteet tulivat inkoilta ja muilta Väli-Amerikan kulttuureilta. Alueella eli myös pienempiä, eristäytyneitä ja primitiivisiä intiaaniheimoja. Kristoffer Kolumbus saapui Väli-Amerikkaan viimeisellä matkallaan 1502 ja tutki Karibianmeren puoleista rannikkoa nykyisestä Hondurasista Panamaan. Kolumbuksen jälkeen tutkimusmatkailijoita alkoi virrata Väli-Amerikkaan, ja 1500-luvun alussa alueesta tuli Espanjan siirtomaa lukuun ottamatta Brittiläistä Hondurasia eli nykyistä Belizeä, joka kuului Britannialle vuoteen 1981. Espanjalaisten valtakausi oli ohi vuonna 1821, ja aiemmat Espanjan siirtomaat (paitsi Meksiko ja Panama, joka kuului Kolumbialle) yhdistyivät perustaakseen Väli-Amerikan tasavallan. Uutta tasavaltaa leimasivat kuitenkin sisällissodat ja poliittiset valtakamppailut, ja se hajosi vain 17 vuotta perustamisensa jälkeen. Seurasi sotia, rauhattomuutta ja diktatuureja.

Yhdysvallat on sekaantunut perusteellisesti Väli-Amerikan politiikkaan ja talouteen siitä lähtien, kun espanjalaiset palasivat kotimaahansa. Tämä pätee erityisesti naapurimaahan Meksikoon. Amerikkalaiset kauppaparonit perustivat hedelmätarhoja moniin väliamerikkalaisiin maihin, ja Yhdysvaltojen läsnäolo myötävaikutti useiden alueiden vakauteen ja kehitykseen. Mutta hedelmätarhojen omistajat veloittivat varsin hyvin työpanoksestaan, ja termi banaanitasavalta on syntynyt pohjoisamerikkalaisten plantaasikonsernien suuresta vallasta viljelysmaitaan tarjoavissa maissa. Toisen maailmansodan jälkeen Väli-Amerikan maat ovat yrittäneet rajoittaa Yhdysvaltojen valtaa. Siitä huolimatta yhdysvaltalainen isoveli valvoo yhä alueella ja on aika ajoin sekaantunut poliittisiin ongelmiin ja sissisotiin, jotka horjuvan talouden ohella ovat vaivanneet monia maita vuosikymmenien ajan.