Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan maantiede ja ilmasto
Etelä-Amerikka sijaitsee pääasiallisesti eteläisellä pallonpuoliskolla. Päiväntasaaja (eng. Equator) kulkee läpi maanosan pohjoisosan ja on antanut nimen kauniille Ecuadorin valtiolle. Sijainti päiväntasaajalla merkitsee muun muassa sitä, että lämpötilaero kylmimmän ja kuumimman kuukauden välillä on vain puoli astetta. Muissa Etelä-Amerikan osissa ilmasto on vaihtelevampi. Pohjoisimmissa osissa vallitsee trooppinen ilmasto, mutta Chilen ja Argentiinan eteläosissa lähempänä Etelämannerta siirrytään jo subarktiseen ilmastoon. Myöskään sadetta ei saada tasaisesti. Valtava Amazonasin sademetsä vetää sateita puoleensa läpi vuoden kun taas Atacaman autiomaassa Pohjois-Chilessä joudutaan tyytymään vain yhteen millimetriin vuodessa.
Etelä-Amerikan eläimistö
Etelä-Amerikan eläimistö on rikas ja sopeutunut vaihteleviin olosuhteisiin. Andien vuoristossa laamat kiipeilevät kallioiden väleissä kasvavissa pensaikoissa, sademetsissä jaguaarit vaanivat peuroja ja tapiireja elleivät kuljeskele Argentiinan valtavalla pampalla jahtaamassa hyvinsyönyttä karjaa. Galapagossaarten erikoinen eläimistö, joka on saanut kehittyä ilman ulkopuolisia vaikutteita, on ihan oma lukunsa.
Etelä-Amerikan väestö
Etelä-Amerikan väestö on yhtä värikästä kuin luonto on monimuotoista. Inkojen, mayojen ja atsteekkien korkeakulttuurit tuhoutuivat, kun hedelmällisistä viljelyalueista ja kultaisesta Eldoradosta haaveksivat espanjalaiset ja portugalilaiset valloittajat saapuivat. Nykyään valtaosa väestöstä on mestitsejä, intiaanien ja eurooppalaisten jälkeläisiä. Loput ovat puhdasta eurooppalaista syntyperää tai heillä on juuret Afrikassa, josta laivattiin orjia 1700- ja 1800-luvuilla erityisesti Brasiliaan. Andien huipuilla ja kaikkein kaukaisimmissa sademetsissä elää vielä alkuperäiskansaa, joka on säilynyt puhtaana eurooppalaisvaikutteista. Perussa, Ecuadorissa ja Boliviassa on paikkoja, joissa puhutaan yhä muinaista inkakieltä.
Etelä-Amerikan historia
Ensimmäinen manterelle astellut eurooppalainen oli Kristoffer Kolumbus, joka nousi maihin Bahamasaarilla vuonna 1492 ja luuli löytäneensä toistaiseksi tuntemattomat intialaissaaret. Vasta Amerigo Vespuccille selvisi, että kyse oli uudesta mantereesta, ja Vespucci lainasi sille etunimensä. Pian alkoi kiivas ”uuden maailman” tutkiminen, ja Espanja ja Portugali jakoivat koko Etelä-Amerikan keskenään. 1800-luvun alkupuolella lähes kaikki Etelä-Amerikan maat itsenäistyivät, mutta Eurooppa jätti merkittävät jäljet useimpien kulttuuriin.
Matkustaminen Etelä-Amerikassa
Matka Etelä-Amerikkaan tarkoittaa useimmiten luontoelämyksiä. Risteily Galapagossaarilla on kuin tapaaminen kilpikonnien, merileijonien ja merileguaanien kanssa. Ecuadorissa voi vaeltaa Andien tulivuorilla tai tutustua Amazonin sademetsään, ja Brasilian ja Argentiinan rajalla odottaa Iguazún mahtava vesiputous. Loman voi viettää myös kierrellen pieniä siirtomaakaupunkeja barokkityylisine taloineen ja viehättävine pikkukatuineen. Toisenlainen tunnelma vallitsee suurkaupungeissa, kuten tangon pääkaupungissa Buenos Airesissa tai maailman upeimmalla paikalla sijaitsevassa metropolissa Rio de Janeirossa. Muinaisiin intiaaneihin voi tutustua Cuzcossa ja inkojen Machu Picchussa Perussa; nykyisiä intiaaneja löytyy muun muassa kaislasaarilta korkealta Titicacajärveltä. Matka Etelä-Amerikkaan voi sisältää myös reilun annoksen mystiikkaa: Nazcan ja Palpan kaupunkien lähistölle on aavikolle piirretty eläinten kuvia ja geometrisiä kuvioita, ns. Nazcan viivat. Pääsiäissaarilla puolestaan voi ihmetellä valtavia moai-patsaita ja antaa mielikuvituksen lentää.
