Apulia ja Basilicata – Italia

Lennämme Helsingistä Etelä-Italiaan. Tähän tuntemattomampaan Italian osaan on rajoitetusti lentoja, joten lennämme Münchenin kautta Bariin.*

Barin lentokentältä otamme kurssin kohti etelää rannikkoa seuraillen. Katselemme sinistä merta ajaessamme ohi vihreiden peltojen ja valkoisten talojen. Näemme matkan varrella pinjarivistöjä ja siellä täällä näkyy palmuja, jotka kertovat siitä, että olemme siirtyneet hyvän matkaa etelämmäksi. Noin tunnin kuluttua saavumme seudulle, jolla sijaitsee pieni rannikkokaupunki Monopoli. 

Majoitumme Hotel Torre Egnaziaan, hyvää keskitasoa edustavaan hotelliin, joka sijaitsee rannalla vajaan seitsemän kilometrin päässä Monopolista. Heti hotellin ulkopuolella on upea leveä hiekkaranta. Hotellissa nautimme puolihoidosta, eli syömme hotellissa sekä aamiaisen että illallisen. Saavuttuamme perille majoitumme ja syömme kevyen iltapalan.

Ajamme sisämaahan ja kohti etelää ja Val d’Itrian laaksoa, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Se on ns. trullo-laakso, sillä siellä on ainutlaatuinen kokoelma näitä trulloiksi kutsuttuja uniikkeja rakennuksia, joilla on tornimainen suippeneva katto ja jotka muistuttavat muodoltaan iglua. Kun pääsemme lähemmäs, talot putkahtavat esiin kuin tontut horisonttia halkovine harmaine hattuineen. Alberobellon kaupungissa kuljemme läpi Rione Montin ja Aja Piccolan kaupunginosien. Niissä on yli 1 500 trulloa, mikä on tihein esiintymä näitä kalkkikivirakennuksia, jotka kaikki on rakennettu ilman laastia tai muita kiinnitysaineita. Täällä taloa on laajennettu yksinkertaisesti lisäämällä rakennukseen uusi trullo. Näemme taloja, jotka koostuvat viidestä, kuudesta tai seitsemästä pienestä pyöreästä rakennuksesta. Alberobellossa on jopa monikerroksisia kirkkoja, jotka on rakennettu samaan tapaan. Paksut seinät eristävät hyvin kylmältä talvella ja kuumalta kesällä.

Aitoitalialaiseen tyyliin rakennusten erikoiselle muodolle on monta selitystä, ja totuuksiakin on monta. Suosituin ja sitkeimmin elänyt tarina on se, että katon sai helposti purettua, jotta pääsi pakenemaan veronkerääjiä.

Vierailulla Alberobellon omaperäisessä maailmassa saamme pikaisen tietoiskun italian kieliopista:  yksi ”trullo”, mutta kun niitä on monta, sanotaan italiaksi ”trulli”. Nyt jatkamme matkaa lähellä sijaitsevaan Martina Francaan.

On tullut aika maistaa paikallista viiniä. Maistelemme Martina Francassa myös alueen muita tuotteita. Täällä eteläisessä Italiassa saadaan runsaasti auringonpaistetta ja maaperä on hedelmällinen. Kirkkaanpunaiset tomaatit maistuvat siltä kuin pitääkin, ja syyskuussa viinirypäleet ovat räjähtämäisillään makeasta mehusta. Auringon lämpimät säteet ovat kesän aikana hellineet perusteellisesti viiniköynnöksiä. Viinin lisäksi maistelemme paikallisia erikoisuuksia, kuten juustoja ja leikkeleitä.

Päivän viimeinen kohde on pieni persoonallinen Locorotondo, josta on kauniit näkymät ympäröivälle maaseudulle. ”Pyöreä kylä” on päässyt Italian kauneimpien kylien listalle (”Borghi più belli d’Italia”). Olemme siirtyneet vain noin kahdeksan kilometrin päähän Alberobellosta, mutta rakennustyyli on täysin erilainen.

Locorotondoon ei tulla katsomaan yhtä tiettyä asiaa, vaan kokemaan sen viihtyisä tunnelma. Kapeine katuineen ja kauniine valurautaparvekkeineen ja -ristikoineen Locorotondo muodostaa oivan kulissin iltapäiväkahveille.

Suuntaamme pohjoiseen ja ajamme Bariin, joka on Apulian pääkaupunki. Jotkut sanovat runollisesti, että jos Pariisi olisi sijainnut meren rannalla, se olisi ollut kuin pieni Bari. Kaupungissa on kaunis rantakatu, ja täältä keskiajan pyhiinvaeltajat ja ristiretkeläiset aloittivat merimatkan kohti pyhää maata. Todiste tästä löytyy kadunnimestä Via delle Crociate, joka on saanut nimensä juuri ristiretkeläisten mukaan. Kaupungin pieniä katuja ja kujia reunustavat elegantit ja hienostuneet rakennukset. Bari on oiva paikka kävelyretkelle tai ostoksille. Täällä on myös Pyhän Nikolauksen kirkko, jossa säilytetään samannimisen pyhimyksen luita. Meillä hänet tunnetaan paremmin joulupukkina. Vietämme aamupäivän täällä ja kuulemme lisää sen historiasta katsellen samalla kaupungin hurmaavaa keskustaa. Jossakin välissä on aika istahtaa mukavaan pikku kahvilaan ja tilata lasillinen hyvää paikallista viiniä, tuntea itsensä hyvin italialaiseksi ja aistia Etelä-Italian äänimaailmaa.

Barista käännymme sisämaahan ja ajamme ohi loputtomien harmaanvihreiden oliivitarhojen. Näkymä on varsin hypnotisoiva, ja tuntuu, että olemme ohittaneet kaikki Apulian yli 60 miljoonaa oliivipuuta. Nousemme minibusseihin, jotka vievät meidä ylös mäelle ja havumetsään. Molemmilla puolilla tietä kasvaa pinjamäntyjä. Avattua sateenvarjoa muistuttavat puut kertovat antiikin Rooman ajoista: marssivat sotajoukot pääsivät välillä pinjojen alle varjoon ja pakoon auringon paadetta.

Kukkulan laella seisoo erikoinen ja kiehtova Castel del Monte. Näemme kahdeksan kahdeksankulmaista tornia, yksi kussakin kahdeksankulmaisen linnan kulmista. Tämä mystinen luku kahdeksan toistuu kaikkialla rakennuksessa. Se symboloi ikuisuutta tai ylösnousemusta. Legendan mukaan linna olisi rakennettu Graalin maljan säilytyspaikaksi. Yksi asia on ainakin varma: vaikuttavaan rakennukseen liittyy monia salaisuuksia ja mielenkiintoisia tarinoita. Tänään kuulemme tarinan normanneista, Temppeliherrain ritarikunnasta ja keisari Fredrik II:sta.

Monet tuntevat italialaisen Umberto Econ kirjan Ruusun nimi. Castel del Monte toimi inspiraationa kirjassa kuvatulle Aedificiumille eli kirjastolle sekä kulissina samannimiselle elokuvalle, jonka pääosassa oli Sean Connery. Täällä näkee, kuinka islamilaiset tekstit, pohjoiseurooppalaiset elementit ja hyvin erikoinen arkkitehtuuri yhdistyvät ja tekevät paikasta erittäin kiehtovan.

Kukaan tuskin yllättyy tiedosta, että Unesco on ottanut Castel del Monten maailmanperintökohteekseen. Kurkista lompakkoosi ja katso, löydätkö italialaisen yhden sentin kolikon. Sen takapuolella on kuva tästä linnasta, jonka keisari ja kuningas Fredrik II jätti muistoksi Hohenstaufenin dynastiasta, jonka valta-asema mureni hänen jälkeensä.

Vaikuttavan linnan rakentaminen alkoi keisari Fredrik II:n valtakaudella vuonna 1240. Linna valmistui kymmenen vuotta myöhemmin. Tämä todella mielenkiintoinen historiallinen henkilö oli Sisilian kuningas, myöhemmin Saksan kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtaja, joka valtakautensa loppuvaiheessa saattoi kutsua itseään jopa Jerusalemin kuninkaaksi. Fredrik II:n valtakaudella Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta saavutti kukoistuksensa ja oli maantieteellisesti laajimmillaan.

Vuonna 1228 Fredrik II käynnisti kuudennen ristiretken ja lähti Brindisistä Jerusalemiin. Ristiretki oli voitokas, ja kirkonkiroukseen julistettu keisari sai rauhanneuvottelujen päätteeksi valtaansa Jerusalemin, Nasaretin ja Betlehemin. Sovittiin myös kymmenvuotisesta aselevosta alueella. Paavi ei sitä hyväksynyt. Voi olla, että matka toimi inspiraationa linnan erikoiselle muodolle ja koolle. Huolimatta siitä, että Fredrik oli jättimäisen valtakunnan hallitsija ja joutui matkustamaan ympäri Eurooppaa säilyttääkseen rauhan ja järjestyksen, hänellä oli aikaa kirjoittaa vanhin tunnettu teos haukkametsästyksestä: ”De arte venandi cum avibus” – ”Lintumetsästyksen taito”. Hän perusti myös ensimmäisen valtiollisen yliopiston Napoliin. Keisari Fredrik II oli oppinut mies, joka arvosti taidetta ja tiedettä. Hän oli myös sotilas, joka vihasi taistelua. Hänen kuolemanjälkeinen maineensa kertoo hyväntahtoisesta, mutta brutaalista valtiomiehestä, joka oli hämmästyttävän kaukokatseinen.

Tänään suuntaamme ensimmäiseksi Altamuran kaupunkiin, joka on pieni pala aitoa Etelä-Italiaa. Toisin kuin monet Etelä-Euroopan kaupungit, Altamuraa ei ole maalattu hehkuvin pastellivärein, vaan se on säilyttänyt alkuperäisen värimaailmansa, joka tarkoittaa pääasiassa harmaata ja valkoista. Kuten useimmissa Etelä-Italian pikkukaupungeissa, myös Altamurassa ruoan laatu on hyvin tärkeä. Erityisessä arvossa on laadukas leipä, josta kaupunki tunnetaan koko Italiassa. Altamuran leipä, ”Pane di Altamura”, on yksi harvoista leipätyypeistä, jotka ovat saaneet EU:lta suojatun alkuperänimityksen merkinnän DOP (Suomessa SAM, englanniksi PDO). Merkintä kertoo, että kyse on kaikkein korkealaatuisimmasta leivästä. Jo keisari Augustuksen aikana runoilija Horatius ylisti leipää ja nimesi sen vuonna 37 eKr. ”maailman parhaaksi leiväksi”. Käsityön salaisuudet kulkevat sukupolvelta toiselle, ja Altamurasta löytyy myös kuuluisa Antico Forno di Santa Chiaran uuni, jossa on paistettu leivää vuodesta 1423. Kaupungin tunnusmerkki on romaanista tyyliä edustava katedraali, jonka rakentamisen laittoi alulle Fredrik II vuonna 1232. Kirkkoa on korjattu useita kertoja vuosisatojen saatossa.

Yksi kaupungissa tehdyistä mielenkiintoisista löydöistä on niin kutsuttu Altamuran mies. Vuonna 1993 Altamuran ulkopuolella sijaitsevasta luolasta löydettiin ihmisen fossiileja. Kyse on maailman vanhimmasta neandertalilaislöydöstä: luiden arvellaan olevan 128 000–187 000 vuotta vanhoja.

Seurvaaksi matkaamme Basilicatan alueelle, muinaiseen antiikin Lucaniaan. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on yksi Italian erikoisimmista ja omaperäisimmistä kaupungeista: labyrinttimainen luolakaupunki Matera, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Vanhan luolakaupungin Sassi de Materan asukkaat siirrettiin 1950-luvulla muualle, sillä luolien viemäröinti oli puutteellinen. Nykyään luolissa on jälleen asukkaita, ja ne on muunnettu moderneiksi ja ylellisiksi asunnoiksi ja pieniksi luksushotelleiksi.

Käymme mäkisessä kaupungissa, joka on jakautunut kahtia: Sassi Barisanoon ja Sassi Caveosoon, jossa kuuluisat luola-asunnot kiipeilevät pitkin vuorenseinämiä. Luolakaupungin historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Ympäristössä sijaitsevia kallioita on kaivettu esiin ja hunajanväriseen pehmeään vulkaaniseen tuffikiveen on louhittu asuntoja. Kun katselee mielenkiintoisia asuinluolia ja Materan kaupunkikuvaa, tuntuu, että palaa ajassa taaksepäin. Meillä on aikaa katsella kiehtovaa kaupunkia sekä nauttia vaikkapa lasi viiniä.

Iltapäivällä palaamme takaisin Apuliaan ja ajamme hotellille, jossa illallinen odottaa.

Ostunia pidetään yhtenä Etelä-Italian kauneimmista kaupungeista. Kaupunki tunnetaan paremmin nimellä ”La Città Bianca”, valkoinen kaupunki. Jo kaukaa näemme, kuinka aamun valo heijastuu pienistä valkeaksi kalkituista taloista, jotka nousevat esiin maisemasta ja muodostavat ryppään Murgian tasangolla sijaitsevaan kallioon.

Kaupunki kurottuu monelle eri tasolle; portaat, kujat ja kadut paljastavat merkkejä keskiajasta holvikaarien, luostariporttien ja kirkkojen muodossa. Horisontissa siintää meri. Tutustumme historialliseen keskustaan ja katedraaliin sekä siihen kuuluvaan piazzettaan jalkaisin. Meillä on aikaa katsella pieniä putiikkeja ja ravintoloita lähemmin kävellessämme valkoisiksi kalkittujen talojen väleissä kulkevia kiemurtelevia katuja. Kaupungin luontainen keskipiste on Piazza della Libertà, jolla seisoo iso koristeellinen kalkkikivipylväs ja josta näkee vaikuttavan kaupungintalon sekä Pyhän Fransiskuksen kirkon. Se on oiva paikka nauttia kupponen vahvaa italialaista espressoa.

Kaikki nämä valkoiset talot sulautuvat yhteen muiden ruskehtavanvaaleanpunaisten kanssa ja muodostavat jyrkän kontrastin ympäröivän maiseman kanssa, joka on melkein loputonta vihreää luontoa ja taivaansinistä merta. Tämä yhdistelmä ihmisen luomaa ja luontoa tekee Ostunista vierailun arvoisen.

Palaamme hotellille ja sinulla on omaa aikaa nauttia elämästä meren äärellä.

Suuntaamme tänään etelään. Ajamme Lecceen Salenton niemimaalle. Puhtaasti ulkonäöllisesti Lecce erottuu eleganssillaan, kultturelliudellaan ja taideaarteillaan. Kaupunkia kutsutaan myös ”Etelän Firenzeksi”.
Leccen tarina alkaa kolmen kilometrin päästä mereltä. Siellä sijaitsi kreikkalainen kaupunki, jonka itse keisari Hadrianus siirrätti nykyiselle paikalleen. Kun Länsi-Rooman valtakunta romahti, kaupunki joutui monien eri kansojen hyökkäysten kohteeksi, kunnes siitä vuonna 549 tuli osa Bysantin valtakuntaa. Leccen historia on todellinen vaihtuvien hallitsijoiden kudelma: kaupunkia pitivät vallassa mm. saraseenit, lombardialaiset, slaavit ja ostrogootit. Mehevä sekoitus tekee reilun 95 000 asukkaan kaupungista todellisen kulttuurikaupungin, jossa voi aikamatkailla arkkitehtuurin ja mielenkiintoisten historiallisten aarteiden parissa. Omalaatuinen arkkitehtuuri ja kaupungin vilkas yliopistoelämä ovat vaikuttaneet siihen, että yhä useampi on alkanut kiinnostua tästä vähemmän tunnetusta osasta Italiaa.

Leccen historiallista keskustaa hallitsee barokkityyli, joka on täällä hyvin koristeellista ja lähes rahvaanomaista. Kaupunki on loistava esimerkki tästä tyylisuunnasta, jolle on tyypillistä julkisivuja ja kirkkoja koristavat monimutkaiset yksityiskohdat. Se vaikuttaa nykyihmisen silmissä ylenpalttiselta. Kävellessämme pitkin kapeita katuja näemme kauniita keltaisia palatseja, jotka on rakennettu paikallisesta tuffista. Tämä pehmeä kalkkikivi, jota kutsutaan myös nimellä lecce-kivi, on yksi kaupungin tärkeimmistä vientituotteista. Palatsien kauniit koristelut paljastavat, miksi kivestä on tullut niin suosittua. Basilica di Santa Croce seisoo ylpeänä vaikuttavine julkisivuineen, ja antiikin Rooman aikaisen teatterin luona ajatuksemme siirtyvät pari tuhatta vuotta taaksepäin.

Lecce on unohtumaton kauniine rakennuksineen, Rooman valtakunnan aikaisine raunioineen, aurinkoisine pienine aukioineen ja viihtyisine mukulakivikatuineen.

Tehtyämme yhteisen kävelykierroksen kaupungilla voit käydä omatoimisesti lounaalla tai istahtaa kahvilan terassille ja nauttia ohivilistävästä katuelämästä.

Iltapäivällä suuntaamme kauniiseen Otrantoon, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla ja josta on upeat näkymät merelle. Kaupunki koostuu kapeiden katujen verkostosta ja osa siitä sijaitsee meren ylle kurottelevilla kallioilla. Otranton perustivat kreikkalaiset, mutta roomalaiset ja jopa osmanit pitivät kukin vuorollaan kaupunkia hallinnassa. Teemme kävelykierroksen pitkin kapeita katuja sekä pistäydymme katsomassa satamaa. Täällä ei voi olla tuntematta historian siipien havinaa, vaikka nykyaika näkyykin katukuvassa matkamuistomyymälöinä, ravintoloina ja baareina. Ehkä joku haluaa käydä katsomassa lähemmin aragonialaista linnoitusta, jota englantilainen taidehistorioitsija Horace Walpole kuvasi kirjassaan Otranton linna (The Castle of Otranto) vuodelta 1764. Kirjaa pidetään maailman ensimmäisenä goottilaisena romaanina. Kirjan tapahtumapaikkana on tranto ja sen ympäristö, todellisuudessa linna ei ole kuitenkaan lainkaan niin kammottava kuin romaanissa.

Sinisen meren ja kalkkikivikallioiden yhdistelmän ansiosta kuvauksellinen Otranto löytyy monesta postikortista, opaskirjan kannesta ja Apuliaa käsittelevästä lehtiartikkelista.

Ajamme suoraan Monopolin kaupunkiin. Kaupungin nimen juuret ovat kreikan kielessä: ”monos polis” tarkoittaa ”ainutkertaista kaupunkia”. Kaupunki on vuosituhansien ajan elänyt kalastuksesta. Teemme kävelykierroksen tässä valkoisessa kalastuskaupungissa, jonka suojaksi on aikoinaan rakennettu linnoitus. Linnoituksen tukevien vaaleiden muurien aukoista kanuunat suunnattiin merelle kohti vihollisia. Nykyään Monopolissa toimii enää kourallinen kalastajia, joiden onget on suunnattu toiveikkaasti kohti taivaansinistä merta. Pienessä satamassa näemme kauniita sinisiä kalastajaveneitä, jotka keinuvat Adrianmeren pehmeiden aaltojen rytmissä. Monopoli voi ylpeillä myös upealla katedraalilla, joka on omistettu Neitsyt Marialle. Teemme kävelykierroksen pitkin rantakatua sinisiä veneitä ja Castello di Monopolia katsellen.

Polignano a Mare sijaitsee korkealla vaalean kallion laella. Tänne kreikkalaiset perustivat kaupungin nimeltä Polis Neo, nykyiseltä nimeltään Polignano. Kaupunki sai muinoin elantonsa merenkulusta ja kaupasta, nykyään tärkein elinkeino on matkailu. Valkoiseksi kalkitut talot seisovat korkealla kalliolla ja niistä on hienot merinäköalat. Teemme kävelykierroksen kaupungin historiallisessa osassa, jossa makeasta pitävät voivat ostaa itselleen jäätelöt. Valinnanvaraa löytyy: herkullinen paikallinen gelato, jäätelö, tehdään käsityönä ja siitä ollaan syystäkin ylpeitä. Jos meillä on onnea, näemme pelottomien nuorukaisten hyppäävän sinisiin aaltoihin korkeilta rantakallioilta. Missään tapauksessa emme jätä välistä näkymiä pienelle hiekkarannalle, joka sijaitsee korkealle kohoavien kallioiden välissä. Kontrasti kimaltelevan meren, luonnostaan epätasaisten kallioiden ja ihmisen säntillisesti rakentamien muurien ja talojen välillä on jo sellaisenaan hieno kuvauskohde. Katsellessamme ihmisiä ja elämää kauniissa Polignanossa saatamme tuntea houkutusta laulaa kaupungin oman pojan Domenico Modugnon tunnettua kappaletta ”Nel blu dipinto di blu”, jonka tunnemme paremmin nimellä ”Volare”.

Kauniilla rannikolla sijaitsee koko joukko luolia, kuten ylellinen Grotto Palazzese: maailmankuulu ravintola sijaitsee luolassa, ja sieltä on upeat näkymät merelle. Ravintola on useana vuonna valittu Italian romanttisimmaksi ravintolaksi – ja sijainti on todella ainutlaatuinen – mutta ylellisyys näkyy myös hinnoissa. Mikäli haluat kokea ravintolan tai nauttia lounaaksi paikallisen kalalounaan jossain muualla (ei sisälly matkan hintaan), matkanjohtaja ottaa ilmoittautumisia vastaan muutamia päiviä ennen vierailua Polignanossa.

On tullut aika palata kotiin. Ajamme Barin lentokentälle, josta lennämme Münchenin kautta Helsinkiin.